TAKAVÄÄRÄ 9.4.2008
Neljännessä blogissaan Takaväärä paneutuu pesäpalloilun junioritoimintaan ja pohtii eritoten suosittua leiritoimintaa.
Alueelliset C-ikäisten training–campit saivat hyvän vastaanoton ympäri maata ja valtakunnallisille leireille tuntuu olevan entistä kovempi tunku. Pesis on siis vielä melko hyvässä huudossa viimeiseen leiri-ikäluokkaan asti.
Miten paljon ja minkälaista harjoittelua?
Takaväärää on pohdituttanut kovasti juniori-ikäisen harjoittelu ja varsinkin harjoittelun määrä. Koska liikuntaan käytetty aika on dramaattisesti vähentynyt; vähennys on tapahtunut nimenomaan omaehtoisen liikunnan osalta. Harvassa ovat ne lapset, jotka kulkevat koulumatkansa omin jaloin tai pyörällä, pelaavat pihapelejä päivittäin ja iltaisin. Metsäleikkeihin osallistujia on vähänlaisesti. Merkittävää on myös se, että suorituspaikkojen oma rakentaminen on lähes tyystin unohtunut. Rakentaminen antoi jo nuorelle hyppyrin rakentajalle oivaa lajitietoutta hyppyrimäen rakenteesta. Melko äkkiä tuli opittua, että 15 metrin mäkeen ei voi rakentaa 2 metrin korkuista nokkaa ja pitkää ylämäkeä.
Siispä kysymyksiä:
- Riittävätkö pelkät seuran järjestämät harjoitukset taitojen isoon kehittymiseen?
- Jos vastaus on kyllä, niin silloin pitää olla käsittämättömän taitava juniorivalmentaja innostamassa.
- Harva vetäjä pystyy järjestämään todella monipuolista ja oikealle herkkyysiälle sopivaa harjoitetta.
- Olisiko pesisvalmentajienkin hyvä patistaa lapset talvisin toisen lajin pariin?
- Tuntuisi äkkisiltään, että pääkoppa voisi paremmin, virtaa riittäisi keväällä ja keho olisi valmis vastaanottamaan uusia opeteltavia asioita paremmin.
- Pesäpallo on mitä suurimmissa määrin taitopeli, mutta pitäisikö kehonhallinta olla kunnossa, jotta taito tarttuisi?
- Taito tahtoo olla ominaisuus, joka tarttuu, jos hermotuksellinen puoli ja kehonhallinta on kunnossa.
Oleellisin ja ehdottomasti haasteellisin tehtävä olisi saada omatoiminen harjoittelu kaikkien pikkupoikien ja tyttöjen kiinnostuksen kohteeksi. Tätä kautta syntyvät myös persoonallisuudet ja sankaruudet. Jos pitkässä juoksussa tutkitaan tähtipelaajien taustoja, törmätään usein toteamuksiin: - paljon pihapelejä - pyörin siellä isompien jaloissa, joten oli pakko selvitä – olin ainut tyttö poikien joukkueessa - pelattiin naapurikadun joukkuetta vastaan – kotiväki tuli hakemaan illan pimetessä kentältä. Mistähän se muuten johtuu, että oma harjoittelu ei houkuttele? Luulisi, että juuri se on mukavaa, kun saa itse päättää, mitä tekee ja saa samalla vähän kikkailla.
Pesisväen kesän helmi
Valtakunnallisen leiritoiminnan suosio ei kun vaan jatkuu. Leireille osallistuvien joukkueiden määrä on ennätyksellinen, järjestäjät eivät kerta kaikkiaan pysty ottamaan enempää joukkueita leireille. Olisi varmaan muutenkin järkevä pohtia leirien uusjakoa ja miksikähän?
Osa järjestäjistä tavoittelee vain hyvää taloudellista tulosta; unhoon on jäänyt se, että leiri aktivoi seuraväkeä, uusia tekijöitä saadaan mukaan, seuraväki saa uutta positiivista virtaa ja monia uusia yhteistyökumppaneitakin saadaan mukaan.
Hyvin järjestetty leiri tuottaa kyllä riittävän taloudellisen tuloksen; tulos kaivetaan hyvien palvelujen ja leirin kannalta tärkeän ruuan hankintaan kohdistuvien yhteistyösopimusten onnistumisen kautta.
Jos taloudellinen tulos haetaan sillä, että haalitaan paljon joukkueita, syötetään vaatimatonta ruokaa, tingitään tuomareiden ja tarkkailijoiden määrästä ja heille suunnatuista palveluista ja jne… niin ollaan kyllä huonolla tiellä.
Leiritoiminnassa on pakko miettiä ratkaisuja esim. kilpasarjojen ja pelisarjojen sijoittamiseen eri paikkakunnille.
- näin leirit säilyisivät inhimillisen kokoisina ja olisivat hallittavissa.
- samalla tämä antaisi mahdollisuuden leirien järjestämiseen myös sellaisille paikkakunnille, jossa löytyy oikeaa halua ja palveluhenkisyyttä.
- kokeilemisen arvoinen juttu olisi se, että naapuriseurat järjestäisivät omilla paikkakunnillaan leirit ja samalla pystyttäisiin tekemään merkittäviä yhteisostoja, osa leirien suunnittelusta voisi tehdä myös yhdessä.
Leirit ovat niin hieno juttu pesisväelle, että meidän aikuisten tehtävä olisi kehittää leireistä sellaisia, että tulevaisuudessakin nuoret saisivat kokea unohtumattomia hetkiä leiripelien, uusien kavereiden ja uusien tilanteiden parissa.
Leirit ovat seurojen vetäjille parhaita kasvun paikkoja. Leireillä pärjätäkseen on pakko oppia luonnollisia vuorovaikutustaitoja ja pomon taitoja. Leireillä oppii myös parhaiten tuntemaan itsensä; yllättäviä tilanteita tulee aina vastaan ja selviytymäänhän meidät on luotu.
Huippupelaajaksi tai pelinjohtajiksi aikovien olisi tarpeen osallistua vetäjän roolissa leireille. Parempaa oppituntia harvoin saa, toki asian tiedostaa usein vasta jälkikäteen.
Takaväärän lopputoive olisi se, että tulevaisuudessa leireille osallistuvat vetäjät pääsisivät mukaan aina kaksi yhden hinnalla. Sen verran arvokasta ja järjestäjien työtä helpottavaa nämä lapsia ja nuoria kasvattavat tekevät, että palkitseminen ja seurojen huomioiminen olisi paikallaan.
Seuraavan kerran Takaväärä pohdiskelee kesäkuun alkupuolella Superpesiskautta 2008, joten siihen asti harjoitteluintoa joukkueille ja voimia seurojen toimijoille.
|
