TAKAVÄÄRÄ 9.4.2008

Neljännessä blogissaan Takaväärä paneutuu pesäpalloilun junioritoimintaan ja pohtii eritoten suosittua leiritoimintaa.

Alueelliset C-ikäisten training–campit saivat hyvän vastaanoton ympäri maata ja valtakunnallisille leireille tuntuu olevan entistä kovempi tunku. Pesis on siis vielä melko hyvässä huudossa viimeiseen leiri-ikäluokkaan asti.

Miten paljon ja minkälaista harjoittelua?

Takaväärää on pohdituttanut kovasti juniori-ikäisen harjoittelu ja varsinkin harjoittelun määrä. Koska liikuntaan käytetty aika on dramaattisesti vähentynyt; vähennys on tapahtunut nimenomaan omaehtoisen liikunnan osalta. Harvassa ovat ne lapset, jotka kulkevat koulumatkansa omin jaloin tai pyörällä, pelaavat pihapelejä päivittäin ja iltaisin. Metsäleikkeihin osallistujia on vähänlaisesti. Merkittävää on myös se, että suorituspaikkojen oma rakentaminen on lähes tyystin unohtunut. Rakentaminen antoi jo nuorelle hyppyrin rakentajalle oivaa lajitietoutta hyppyrimäen rakenteesta. Melko äkkiä tuli opittua, että 15 metrin mäkeen ei voi rakentaa 2 metrin korkuista nokkaa ja pitkää ylämäkeä.

Siispä kysymyksiä:

• Riittävätkö pelkät seuran järjestämät harjoitukset taitojen isoon kehittymiseen?

- Jos vastaus on kyllä, niin silloin pitää olla käsittämättömän taitava juniorivalmentaja innostamassa

- Harva vetäjä pystyy järjestämään todella monipuolista ja oikealle herkkyysiälle sopivaa harjoitetta.

• Olisiko pesisvalmentajienkin hyvä patistaa lapset talvisin toisen lajin pariin?

- Tuntuisi äkkisiltään, että pääkoppa voisi paremmin, virtaa riittäisi keväällä ja keho olisi valmis vastaanottamaan uusia opeteltavia asioita paremmin.

• Pesäpallo on mitä suurimmissa määrin taitopeli, mutta pitäisikö kehonhallinta olla kunnossa, jotta taito tarttuisi?

- Taito tahtoo olla ominaisuus, joka tarttuu, jos hermotuksellinen puoli ja kehonhallinta on kunnossa.

Oleellisin ja ehdottomasti haasteellisin tehtävä olisi saada omatoiminen harjoittelu kaikkien pikkupoikien ja tyttöjen kiinnostuksen kohteeksi. Tätä kautta syntyvät myös persoonallisuudet ja sankaruudet. Jos pitkässä juoksussa tutkitaan tähtipelaajien taustoja, törmätään usein toteamuksiin: - paljon pihapelejä - pyörin siellä isompien jaloissa, joten oli pakko selvitä – olin ainut tyttö poikien joukkueessa

- pelattiin naapurikadun joukkuetta vastaan – kotiväki tuli hakemaan illan pimetessä kentältä. Mistähän se muuten johtuu, että oma harjoittelu ei houkuttele? Luulisi, että juuri se on mukavaa, kun saa itse päättää, mitä tekee ja saa samalla vähän kikkailla.

Pesisväen kesän helmi

Valtakunnallisen leiritoiminnan suosio ei kun vaan jatkuu. Leireille osallistuvien joukkueiden määrä on ennätyksellinen, järjestäjät eivät kerta kaikkiaan pysty ottamaan enempää joukkueita leireille. Olisi varmaan muutenkin järkevä pohtia leirien uusjakoa ja miksikähän?

• osa järjestäjistä tavoittelee vain hyvää taloudellista tulosta; unhoon on jäänyt se, että leiri aktivoi seuraväkeä, uusia tekijöitä saadaan mukaan, seuraväki saa uutta positiivista virtaa ja monia uusia yhteistyökumppaneitakin saadaan mukaan
• hyvin järjestetty leiri tuottaa kyllä riittävän taloudellisen tuloksen; tulos kaivetaan hyvien palvelujen ja leirin kannalta tärkeän ruuan hankintaan kohdistuvien yhteistyösopimusten onnistumisen kautta
• jos taloudellinen tulos haetaan sillä, että haalitaan paljon joukkueita, syötetään vaatimatonta ruokaa, tingitään tuomareiden ja tarkkailijoiden määrästä ja heille suunnatuista palveluista ja jne… niin ollaan kyllä huonolla tiellä
• leiritoiminnassa on pakko miettiä ratkaisuja esim. kilpasarjojen ja pelisarjojen sijoittamiseen eri paikkakunnille

- näin leirit säilyisivät inhimillisen kokoisina ja olisivat hallittavissa

- samalla tämä antaisi mahdollisuuden leirien järjestämiseen myös sellaisille paikkakunnille, jossa löytyy oikeaa

  halua ja palveluhenkisyyttä

- kokeilemisen arvoinen juttu olisi se, että naapuriseurat järjestäisivät omilla paikkakunnillaan leirit ja samalla pystyttäisiin tekemään merkittäviä yhteisostoja, osa leirien suunnittelusta voisi tehdä myös yhdessä.

• leirit ovat niin hieno juttu pesisväelle, että meidän aikuisten tehtävä olisi kehittää leireistä sellaisia, että tulevaisuudessakin nuoret saisivat kokea unohtumattomia hetkiä leiripelien, uusien kavereiden ja uusien tilanteiden parissa

Leirit ovat seurojen vetäjille parhaita kasvun paikkoja. Leireillä pärjätäkseen on pakko oppia luonnollisia vuorovaikutustaitoja ja pomon taitoja. Leireillä oppii myös parhaiten tuntemaan itsensä; yllättäviä tilanteita tulee aina vastaan ja selviytymäänhän meidät on luotu.

Huippupelaajaksi tai pelinjohtajiksi aikovien olisi tarpeen osallistua vetäjän roolissa leireille. Parempaa oppituntia harvoin saa, toki asian tiedostaa usein vasta jälkikäteen.

Takaväärän lopputoive olisi se, että tulevaisuudessa leireille osallistuvat vetäjät pääsisivät mukaan aina kaksi yhden hinnalla. Sen verran arvokasta ja järjestäjien työtä helpottavaa nämä lapsia ja nuoria kasvattavat tekevät, että palkitseminen ja seurojen huomioiminen olisi paikallaan.

       Seuraavan kerran Takaväärä pohdiskelee kesäkuun alkupuolella Superpesiskautta 2008, joten siihen asti

       harjoitteluintoa joukkueille ja voimia seurojen toimijoille.

9.2.2008

Takaväärä

Kolmannessa blogikirjoituksessaan Takaväärä paneutuu miesten Superpesiksen tilaan; taloudelliseen riskipeliin, nuorten pelaajien kohtaloon, Sotkamon jatkuvaan ”aika hyvään menestykseen” ja aavistellaan aluksi vähän tulevaa pelikesää nimeten nelikko, josta syksyn mitalistit tulevat.

Muutaman seuran kohdalta takana on vaiherikas alkutalvi – lisenssilupaa odotettiin kädet ristissä ainakin Oulussa, Kuopiossa ja mikä lie ollut alun perin Hyvinkään tilanne. Viimeisimmät palikat kasasi ainakin paperilla vahvistunut Lippo, joka sai viimein pelinjohtajan. Puijon tilanne on lehtitietojen mukaan vielä myös avoinna, kun jo samaisessa lehdessä pelinjohtajaksi nimetty Juvan mies ei olekaan vielä varma ottamaan pestiä vastaan.

Näyttääkö talvi jo suunnan?

Ensimmäiset hallikamppailut on käyty, jopa miesten SM-halliturnaus Kuopiossa. Nähdyn ja kuullun perusteella – ei mitään mullistavaa itä eikä länsirintamalta. Vai saatiinko sopivaa virikettä joukkueille, pelinjohdolle ja valmennukselle kun:

• Lippo pelasi vahvasti Pattijokea vastaan. Pystyvätkö kovan kokemuksen paluumiehet Vainionpää, Tervonen, Viittanen ja Parttimaa vielä kerran itsekin syttymään? Pelaamisen palon löydyttyä Lippo voi menestyä.
• Pattijoen kokeneella joukkueella ja nälkäisellä pelinjohtajalla Sami Sirviöllä on nyt näytön paikka. Haapakosken Samin tulon myötä osin konkaripainotteinen joukkue tuskin haluaa kokea samanlaista loppukautta kuin 2007. Lukkari Topi Kososen koipivaivat taitavat olla taaksejäänyttä, joten ainakin Lipon ja Pattijoen paikalliskamppailuissa tulee olemaan sähköä.
• Mestari Hyvinkää, vaikkakin pari pelimiestä parhaasta päästä Veikka Ketosen ja Simo Eerikäisen muodossa eivät olleetkaan kokoonpanossa, sai pohdiskeltavaa hävittyään puhtaasti 2-0 Kouvolan lisäksi Imatralle.
• Kainuun Kultajunan kuskina esiintyy Mikko Kuosmanen. Ennättääkö Mikko sopeutua Superin viuhkamiehen pestiin? Riittääkö pelinluvustaan loistavan pelaajan tausta kuitenkin aika nopeaan roolin muutokseen?

A-poikien viuhkanvarresta Superiin on iso hyppy. Takaväärä uskoo kuitenkin, että tämä mies selviytyy.

• Kymenlaakson suunnalta puhaltavat positiivisimmat tuulahdukset. Pitkäsen Eeron taidoilla, hyvillä urheilullisilla vahvistuksilla ja seuraorganisaation innolla on odotettavissa hyvää. Tekemisen halu näkyy!
• Pohjanmaan joukkueet Koskenkorva, Nurmo, Seinäjoki ja Vimpeli jatkavat Takaväärän mielestä suurin piirtein tasavahvoin joukkuein. Mielenkiintoista on nähdä mitä Nurmon valmennusporukkaan mukaan tullut aitavelmu Antti Haapakoski saa aikaan. Entäs Iivarisen Matin toinen kausi Vimpelissä? Loistavan kotiyleisön edessä Matin pelinjohdossa oli menneellä kesällä välillä ikään kuin käsijarru päällä. Loppukausi sujuikin sitten yllättäjä Koskenkorvan kera melko nousujohteisesti. Nouseeko edelleen nuori Seinäjoen porukka askeleen kohti keskikastia? Seinäjoellakin otettiin askel tulevaisuuteen, eli seuran ensimmäinen Superin training-camp näki miesten puolella tulemisensa.
• Itäisessä Suomessa Joensuu ja Kitee vääntävät varmasti tulevana kesänä tasaisesti, kuten harjoitusottelutkin ovat osoittaneet. Kuopion halliturnauksessa näki samalla JoMan valtit, eli joukkue on tasainen kauttaaltaan. Kitee sai jokerilyöjä Tuomas Tallbackasta oivan tykistöapurin. Kunhan kaikki naksahtaa kohdalleen, saattaa Alajärven kasvatti olla Kiteellä arvossaan. Puijo esitti tuloksellisesti ihan kelpo otteita kotiturnauksessaan. Lahtisen Mikon lukkarointi pitää joukkuetta pystyssä, samoin muutaman ”konkarin” mukanaolo. Haasteet ja vastuut ovat äärettömän kovat miesten Superissa eli siihen nähden Puijon taustavoimien usko tulevaan on hatunnoston arvoinen. Turnauksessa esiintyneistä jäi mieleen uusista esiintyjistä etukentän Riku Manninen ja viime kaudella Kajaanin joukkueessa pelanneen Jesse Väisäsen vaihtolyöntipeli. Puijon värikkään syksytaipaleen lisukkeena on vielä Kajaanista siirtyneen Juho Määttälän mahdollinen peliuran jatko muualla.

Sopimuksen julkaisemisen jälkeen tapahtui jotain, jota kukaan ei ole julkisesti kommentoinut. Tekikö esim. Vimpeli paremman tarjouksen vai kyllästyikö Määttälä Puijon epävarmaan tilanteeseen?

Takaväärä veikkaa nelikkoon, joka pokkaa myös mitalit Hyvinkäätä, Kouvolaa, Pattijokea ja Sotkamoa. Joukkueet ovat järjestyksessä, mutta vain aakkossellaisessa. Näistä riskialtein on Hyvinkää ja mustana hevosena Tahkoa vastaan kisaa yllätys yllätys, Oulu, joka muutenkin aina vaan jaksaa esiintyä myös vähän epämiellyttävissä otsikoissa. Jos muita joukkueita nousee mitalitaistoon, niin se on vaan hieno juttu koko lajille.

Aikamoista riskipeliä

Miesten Superin monilla joukkueilla on tällä hetkellä tai ainakin menneisyydessä taustalla luottamus kaikkeen hyvään. Takaväärän mielestä on aikamoista riskipeliä laskea talouden tulopuoli niin utopistiseksi ja menopuoli fiilataan sellaiseksi, että itsekään ei siihen uskota. Mitä sitten voitaisiin tehdä, jotta seurapäättäjät eivät joutuisi ottamaan hankalia ja vähän vastenmielisiä riskejä harteilleen?

• Pesisväen on yhdessä tunnustettava, että koko ketjulle tästä lajista ei ole bisnekseksi, hyväksi urheiluviihteeksi kylläkin. Harvalla seuralla on mahdollisuuksia onnistua pitkäjänteisesti pelkkää bisnesajatteluun nojautuen. Lajin hyvät jutut kasvavat jossakin muualla.
• Pelaajat, pelinjohto ja valmentajat mahdollisine vaatimuksineen on saatava ymmärtämään myös seuran näkökulmat asiaan. Seurathan ne viime kädessä mahdollistavat yleensä pelaamisen.
• Kulukorvaus ja palkkiojärjestelmä olisivat saatava sillä tavalla järkiin, että etukäteen saamatonta ei jaeta pelaajasopimuksissa. Todellinen kassavirta ja pelaajien mukaanotto esim. Sotkamon nykyisen mallin mukaan ottelutapahtuman ja markkinoinnin kehittämiseen ja toteuttamiseen on askel parempaan. Loppuottelupaikasta jaettavan yhteistyökumppaneiden bonuksen jakamiseen pelaajat ovat luonnollisesti oikeutettuja, mutta etukäteen lipputuloja ei ole järkevä jakaa.
• Miksi monet sortuvat riskipeliin? Houkutteleeko menestyksen tavoittelu niin paljon?  Onko merkitystä sillä, että monissa pesisseuroissa seuratoiminnan moottorina on joku pitkään lajin parissa ollut vai ovatko pelinjohtajat saaneet puhuttua seurajohdon vaatimuksillaan ympäri? Pelätäänkö liiaksi sitä, että mahdollisiin vaatimuksiin ei suostuta?

Kaiken kaikkiaan seuroissa tehdään varmaan pyyteetöntä työtä lajin eteen. Mielenkiintoinen ilmiö on se, että monet seurat henkilöityvät; mitä olisi Sotkamo ilman Juha Tanskasta, Koskenkorva ilman Antti Alhoa, Pattijoki ilman Heikki Tuomikoskea, Oulu ilman jatkuvaa pelastajaansa....

Toinen mielenkiintoinen ilmiö on se, ettei yhdelläkään Superpesispaikkakunnalla ole nykyään miesten ja naisten joukkuetta? Riitelevätkö vahvat persoonat joukkueissa vai eikö ymmärrystä riitä toisen arvostamiseen? Voisiko nykypäivänä taloudellisesti tämä olla edes mahdollista? Ovatko toimijat valinneet jo puolensa arvostamalla vain toisen sukupuolen tekemisiä?

Nuorten vallankumous- lööperiä vai...

Totinen totuushan on se, että uusia ISOJA pelimiehiä on tullut yllättävän hiljaiseen tahtiin esille. Haapakosken Samin jälkeen montaa nuorta monipuolista taitajaa ei ole astunut estradille.  Vai eikö nuorille ole annettu mahdollisuutta?

Takaväärän mielestä kannattaisi pohtia:

• Siirtyvätkö harvat piireissä lahjakkaiksi nimetyt liian aikaisin Superin seuraan ollakseen jokerina tai vähäisellä pelipanoksella?
• Olisiko järkevämpää pelata vastuullisessa roolissa alemmassa sarjassa saaden suorituksia tulevaan. Kyseessähän on kiistatta taitolaji.
• Voisiko pelaajan kannalta kuitenkin olla parempi vaihtoehto –pelata vähän vaatimattomimmissa ympyröissä ei ihan niin ammattimaisen seurajohdon alaisuudessa. Kasvattaisiko oma vastuu todellisen pelimiehen, kun on joutunut itse pohtimaan asioita ja järjestelemään olosuhteita?
• Voisiko uuden seuran ja vanhan seuran intressit ollakin yhteneväisiä - harjoittelu isommissa ympyröissä, mutta pelaaminen alemmalla tasolla?
• Takaväärän mielestä välistäjättämissääntö iskee kipeiten nuoriin pelaajiin. Jos vastuu aina vaan kierretään, ei yksinkertaisesti myöskään motiivi riitä hyväksymään roolipeliä. Tässä on kyllä pelinjohdon kuunneltava myös maksavaa yleisöä; katsojat poikkeuksetta pitävät sääntöä huonona.

Roolipelin korostamisen haavoittuneisuudesta antoi koko lajille onneksi hyvän muistutuksen pelikauden 2007 mestari Hyvinkää, joka hyödynsi joukkueensa vastuut kaikille pelaajille ja loistavalla tuloksella. Voitto lajille oli myös se, että aikamoinen keltanokka, mutta mainio tiimipeluri Miika Rantatorikka otti ihan käytännössä pelin rakenteluun koko joukkueen mukaan ja sai näin syntymään hyvän ilmapiirin ryhmäänsä.

Hyvinkää teki samalla hyvän tempun lajille todistamalla, että muullakin kuin Sotkamon mallilla voidaan voittaa.

Se muistuttaa samalla siitä, että pelinjohdon, pelaajien ja koko seuran on uskottava omaan juttuun. Sillä saa ihmeitä aikaan.

Kainuun kultajuna - menikö se jo?

Vaikka takaväärä edellä kehui lajin kannalta hienoksi Hyvinkään mestaruuden, ei se vähennä tippaakaan arvostamasta Sotkamon tekemää työtä. Takaväärä uskoo samalla, että Sotkamon tulevaisuuden kannalta loppuottelutappio antaa sopivasti mietittävää tulevaan ja tekee Jymylle vain hyvää. Uskon, että Jymyn kokemuksella puutteisiin ja peli-iloon löytyy ratkaisut. Miksi sitten Takaväärän mielestä Jymy on ollut niin vahva ja miksi Takaväärä arvostaa Jymyä?

• Kova halu oppia uutta ja himo menestyä. Luotto omiin juttuihin näkyy.
• Paljon ihan oikeaa pesistietämystä, eikä arvailua. Vahvat pesistyypit saatu antamaan kokemus Jymylle.
• Halu kehittää uutta myös markkinoinnin kannalta, pitää yhteistyökumppanit kiinnostuneina.
• Urheilulukion merkitys suunnaton. Jymymiehet ohjaamossa juuri pelaajan tärkeässä kehitysvaiheessa ja kun pelaajat ovat ihan oikeasti paikalla. Pelaaja tarvitsee alkutaipaleella ryhmän ja oikeaa tekemistä.
• Jymyn kautta tulevat pelaajat ovat fiksuja ja esiintymiskykyisiä. Omaan napaan tuijottajia harvanlaisesti.
• Pelaajien osallistuminen ottelutapahtuman, markkinoinnin ja yleensäkin seuran toimintaan.

Takaväärä siis uskoo, että Kainuun kultajuna jatkaa vankasti raiteillaan, koska työnteon kulttuuri on kova.

Samalla Takaväärä toivoo, että löytyisi entistä enemmän itseensä luottavia ja omaan näkemykseensä uskovia ihmisiä.

Laji kehittyy siinä samassa ja sitä kautta nähdään myös uusia mestareita.

Seuraavassa blogissa maaliskuussa paneudutaan junioripesikseen ja leiritoimintaan. Aurinkoisten talvipäivien toivossa Takaväärä poistuu hiihtoladulle.

13.1.2008

Takaväärä

Uusi vuosi on käynnistynyt säiden merkeissä kaikkea muuta kuin normaalisti. Pesisrintamalla vaikuttaa sitä vastoin normaali tammikuun hiljaiselo. Hiljaiseloon saattaa tulla vähän vipinää, kun Superpesiksen hallitus julkistaa kokouksensa tulokset koskien sarjalisenssiä. Saavatko kaikki joukkueet lisenssin, jossa yhtenä tärkeänä kriteerinä on kunnossa oleva tai ainakin järkevään suunnitelmaan pohjautuva kunnostettava taloudenpito?

Veikkaamaan, jos pitää ruveta, niin aika visaisen pähkinän edessä on Superin hallitus; siispä kaikki pelaa?

Alkuvuoteen mahtuu Takaväärän mielestä muutamia toppeja ilman paremmuusjärjestystä:

1. Sekä miesten, että naisten Superin sarjaohjelmien valmistuminen ajoissa
2. Seurojen kannalta hieno juttu, että Urheilukanavan TV-ottelut jo tiedossa
3. Muutamien seurojen nettisivujen uudistuminen ja hoito, esim. KPL ja Tahko
4. Valtakunnallisiin sarjoihin ilmoittautuneiden juniorijoukkueiden määrä
5. Pesäpalloliiton sivuilla julkaistut Tahko Pihkala sivut sekä Pesäpalloväen 85-vuotis juhlakirja sähköisenä

Takaväärä paneutuu toisessa blokissaan tuomaritoimintaan.

Onnea samalla Pekkarisen Tapanille tuomaripäällikön jatkopestistä. Tuomariporukka on valmistautunut jo tulevaan kesään nimeämällä A- ja B-tason tuomarit, joille toivotaan harjoitusintoa halliturnauksissa.

Tuomarithan olivat menneinä vuosina tyylikkäisiin kesähattuihin, tummaan pukuun kravatteineen ja usein opettajataustaan sonnustautuneita herrasmiesmäisiä oikeuden jakajia. Tämän päivän nopeutuneessa pesiksessä tuomarit joutuvat kyllä paljon kovemmalle, vaikka kyllä menneisyyteenkin mahtuu visaisia tilanteita maittavine tarinoineen. Tuskinpa toistuu legendaarisen Ripa Lampun tuomion muutos toteamuksin ” Kun katsoin tilannetta uudelleen, hän ennätti”.

Omissa muistoissa on ottelut, jossa vierestä tuli nähtyä kakkosvahdin ja kakkostuomarin painiottelu, yhdessä pelissä tuomarin nokkaanlyönti hieman epäselvän tilanteen jälkeen, tuomareitten pakeneminen paikalta, tuomarin oleminen vastustajan pelinjohtajana, tuomarin hyppääminen ilmaan ja tuuletukset voittojuoksun synnyttyä. Mutta nämä ajat ovat sieltä värikkäästä menneisyydestä, joten palataanpas nykyhetkeen.

Takaväärän huomioita tuomaritoiminnasta ja kyllä ihan oikeita toiveitakin toiminnan kehittämiseksi:

• Koska tarkan tuomion tekeminen perustuu pääsääntöisesti näköaistiin, osin kuuloaistiin, osin tilanteen ennakointikykyyn, sijoittumiseen ja osin vielä vuorovaikutukseen niin harjoittelua ei voi unohtaa.
• Kysymys on niin moninaisten taitojen harjaannuttamisesta, että tuntuukin ihmeelliseltä ja ristiriitaiselta se, että ei ole syntynyt ruuhkaa tuomareista, jotka tiedostavat, että kesän pelit ovat helpompia, jos on riittävästi harjoittelua takana, kuten pelaajallakin.

Eikö ole riittävää paloa tulla hyväksi? Eikö hyvä tuomari ole muka mitään?

• Tuomitsemiskyky ei ole synnynnäinen lahja, mutta harjoittelemalla tämäkin taito kasvaa.
• Jatkossa nykyisten pelaajien ja pelinjohdon ”käyttäytyminen ei ole aina hanskassa tilanteet” tuovat entistä isompia haasteita eteen tulevien yllättävien tilanteiden hoitamiseksi. Tarvitaan vahvaa huumoria ja ISOJA Taitoja käsitellä haastavissa tilanteissa pelikentällä olevia.
• Voisiko siis todeta, että ei haittaa mitään jos tulee turpakäräjiä, mutta taito on selvittää ne tyylillä. Leikillisesti voisi kehottaa tuomareita koulutusmielessä tuomitsemaan tahallaan harjoituskaudella väärin, jotta pääsisi kehittämään taitojaan? Turpakäräjiä tulee joka tapauksessa jatkuvasti alempien sarjojen otteluissa, junnukamppailuissa ja viimeistään superissa pelipanosten kohotessa loppukesällä.

Miten kehittää tuomaritoimintaa, joka on tärkeä osa kansallista lajiamme? Pystytäänkö toiminnan kehittymisen tiellä olevia esteitä nujertamaan yhdessä; kyllä vaan voidaan!

• Onko esteenä se, että osa harjoituskamppailuihin tulevista tuomareista haluaisi saada kulukorvauksen matkakilometreistä; siispä joustoa molempiin suuntiin niin seuran kuin tuomarin puolelta niin homma ok.
• Voisiko tuomarikoulutuksien yhteydessä olla velvoitteet tietyn harjoittelumäärän vaateesta? Koska tuomarit saavat korvausta, vaade ei ole kohtuuton. Eihän pelaajakaan saa korvausta, jos ei harjoittele!
• Kehittääkö tuomarikoulutusten ja erilaisten tuomari/pelinjohtaja kohtaamisten lisääminen riittävästi tuomarointia ilman harjoittelun lisäämistä?
• Riittääkö tarkkailijatoiminnan laajentaminen ja säännöllistäminen kehittämään toimintaa?
• Miten saataisiin tuomariuran lopettaneiden kokemukselle käyttöä ja olemaan mukana vielä jatkossakin?

Monet yllä olevista kulminoituvat rahaan. Takaväärän mielestä jo pelkästään asenteellisesti kääntelemällä asioita ylösalaisin voitaisiin saada paljon hyvää aikaan. Asenteellisuus tarkoittaa sitä, että seurojen pitää ymmärtää lajiin kuuluva tuomaritoiminta huomioonotettavaksi myös budjeteissaan.  Tuomareilla pitäisi olla myös aktiivisuutta kysyä tarjolla olevista otteluista. Nykyisinhän puhelinliikenne toimii toisinpäin.

Onko olemassa keinoja, jolla tuomarikoulutukseen ja tarkkailuun saataisiin rahoitusta? Katse on suunnattava markkinamieheen, jotka keksivät kyllä millä ”lakia ja järjestystä” myydään. Osa tuomaripalkkiosta voisi tuloutua kehittämiskassaan ja seurat voisivat myös miettiä millä uudella ”Raitapaita rules” arvalla voitaisiin hankkia ekstraa.

Voisiko sääntöjä keventämällä helpottaa tuomarointia? Voisiko syötön tuomitsemisesta esimerkiksi karsia jotain vai pitääkö lautasta pienentää ja tuomita vain syötön korkeus?

Seuran nuorisotuomareiden kouluttaminen on pääsääntöisesti seuran oman toimintakulttuurin tuotos; kaikki seuran D- B-junnut voisivat suorittaa tuomarikortin ja monet ainakin junnutoiminnan otteluongelmat suoristuvat. Lisukkeeksi, jos seuroissa muutamat konkarituomarit ovat mukana nuorten tuomareiden otteluissa jeesaamassa vaikkapa olemalla henkisenä tukena kolmospesällä, niin jopa alkaa tapahtua.

Liitolta toivoisi vastaantuloa siinä, että pelaajan tuomarikortin hinta olisi nimellinen tai se sisältyisi pelaajalisenssiin. Samoin pelkästään oman seuran pelejä tuomitsevan aikuistuomarin kortin hinta saisi olla aleneva.

Näistä tytöistä ja pojista, joilla on oma pelaajatausta tulee helpommin tuomareita, jos kokemusta on kertynyt jo nuorena. Alasarjojen jääviystaulukoihin pitäisi samalla tehdä helpotuksia.

Yleensä nuorista tuomareista on positiivista kerrottavaa, ongelmat tulevat peleissä monesti aikuisjohdon omasta tiukkapipoisuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Jos virheitä tulee tuomareille, tulee niitä pelinjohdolle ja pelaajillekin. Rapatessa roiskuu!

Takaväärän suurin huolenaihe kohdistuu pesäpalloväen yhden todellisen helmen, eli leiritoiminnan yhteydessä jo pitkään toimineen nuorisotuomaritoiminnan kehittymiseen:

• Pelkona on, ettei uutta innokasta tuomarisulkupolvea ole jatkossa tulossa enää Superin käyttöön. Tilannetta hieman hämää se, että Superissa on tällä hetkellä Tukiaisen Petrikin ikähaitarillista pesisleirien Nuorisotuomarikoulutuksen läpikäynyttä joukkoa ja pulaa ei juuri nyt ole. Mutta varautua pitää!
• Entisaikojen loistava keksintö; Superin ja ykköspesiksen tuomarit näytillä leireillä ja tuomaritarkkailijatehtävissä, tuomarikollegat turinoimassa kauniissa kesäillassa. Voiko parempaa kouluttautumista olla?
• Takavääräkin on kiertänyt niin monia leirejä, että voi sanoa olevansa huolissaan tilanteesta. Toki järjestelmää ei ole romutettu kokonaisuudessaan, mutta totuuden nimissä on todettava, että tarkkailujärjestelmä ei toimi niin, että leirille innolla menevät nuoret tuomarit eivät saa heidän tarvitsemaansa koulutusta riittävästi. Ongelmaksi nousee huonoimmassa tapauksessa hurjat tuomarointimäärät leireillä ilman koulutusta ja sapuskaa!

Ja syy ei ole tuomaritarkkailijoiden eikä nuorisotuomarikouluttajan vaan puutteellisen systeemin. Siis tuleville tuomareille tarvitaan parempia innostuksen syttyjä.

• Homma hoidetaan kuntoon Takaväärän mielestä niin, että leirin järjestäjät todellakin ymmärtävät varata tähän leirin yhteen tärkeään juttuun myös rahaa! Ymmärrystä se vaatii, eikä pelkästään sitä, että ajatellaan VAIN pesisleirien taloudellista tulosta!
• Siispä leirin myöntämisen ehdoksi voisi laittaa sen, että tuomaritarkkailuun varataan nykyiseen verrattuna moninkertainen määrä euroja. Muuten omaan nenään tuijottaminen osuu koko pesisperheeseen ja kovaa.

Takaväärä toivoo, että pesisväki olisi valmis keskustelemaan tuomaritoimintaan liittyvistä ongelmista ja hyvistä puolista rohkeasti tavoitteena tuomareiden riittävyys jatkossakin. Ongelmat pystytään ratkomaan!

Seuraavan kerran Takaväärä pureutuu miesten Superpesiksen tilaan ja ulkopuolisen silmin ajatuksella, miksi Sotkamo on ollut vahva täysikäisyyden verran? Asiaan palataan seuraavan kuukauden vaihteessa, ensimmäisten pelattujen hallipelien tuntemusten siivittämänä.

Takaväärä

29.12.2007

Takaväärä

Uudelle vuodelle tohtii samalla esittää toiveen: Voi kunpa me pesäpalloväki oppisimme ymmärtämään ja kunnioittamaan seuroissa kaikkien tekemää työtä ja varsinkin jos oppisimme puhumaan julkisuudessa ja toreilla oman hienon lajimme puolesta. Toivottavasti sahaamme jatkossa yhtenäisen pesäpalloperheen puolesta entistä vähemmän omia oksiamme.

Ensimmäisessä kolumnissa pureudutaan naisten Superpesiksen tulevaisuuteen. Naisten Superpesis on yksi isoista ilonaiheista pesäpalloliikkeelle. Se on edelleen ylivoimaisesti katsotuin naisurheilulaji Suomessa. Tämä olisi kyllä välillä aina hyvä muistaa!

Mutta haasteita ja uhkiakin leijuu, siis onko kotipesissä jatkossa enemmän ruusuja vai risuja? Syökö ”nimipelaajien” imurointi muutamaan harvaan seuraan lajin uskottavuuden?  Lisääntyykö naistenkin puolella lyhytnäköinen oman edun tavoittelu?

Joululahjaksi joukkue

Vuoden 2007 täyttyessä on naisten Superpesisseuroissa eletty mielenkiintoinen syksy. Erikoiseksi sen on tehnyt se, että monella seuralla joukkueen kasaaminen on siirtynyt aikaisemmin totutusta melkein joulupukin saapumiseen. Ei tietysti ole huono lahja seurajohdolle, jos kertalaakista tulee joukkue kasaan. Kannattaa siis jatkossakin uskoa joulupukkiin!

Ihminenhän on tunnetusti laumaeläin ja naisten puolella tämä näyttää heijastuvan voimakkaasti pelaajauran jatkumiseen; entistä enemmän kavereiden päätös sanelee kumpaan suuntaan ratkaisu kääntyy. Tässä tapauksessa paljon parjatusta yhteisöllisyyden puuttumisesta nykynuorten osalta ei ainakaan ole kyse.

Varmaan muitakin syitä ratkaisun viivähtämiseen on:

• Oliko pelaajasiirtoajan poisto (EU taustalla) entisen marraskuun alun sijasta se käynnistin?
• Onko pelitahti tai lajin totisuus vienyt mehut pelaajilta niin, että huiluuaikaa tarvitaan enemmän?
• Onko piirileikki ”kuka on pelinjohtaja/ valmentaja” syynä pelaajan kannalta ratkaisun pitkittymiseen?
• Onko pelinjohtajan/valmentajan kannalta piirileikki ”mikäli nämä pelaavat, niin olen mukana” syynä jahkailuun?
• Onko pelaajia kasvattavat ja valmentavat pelinjohtajat ja valmentajat katoavaa kansanperinnettä?

Taitaa olla harvassa ne pelinjohtajat ja valmentajat, jotka uskaltavat ottaa kovia haasteita vastaan. Onneksi sellaisiakin veijareita vielä löytyy.
Ovatko pelinjohto ja pelaajat toisistaan riippuvaisia, vaikka kyseessä ei ole ammattilaisurheilu?

• Onko päätösvalta seuroissa siirtymässä piirun verran kenttärajojen sisäpuolelle touhuavien suuntaan?
• Eikö yhteisillä seuran sisäisillä päätöksillä saadakaan enää mitään aikaan?

Konkreettisesti: Siis vaikuttaako Katja Saaren ratkaisuun pelinjohtajuudesta Kirittärissä se ketä kokeneita saadaan mukaan ja samalla vaativatko kokeneet pelaajat, että Katja Saaren pitää olla pelinjohtaja? Entä Lappeenrannan asetelmat: Tarvitseeko loistava pelinjohtaja Jyrki Valle hankintoja ulkopuolelta johtamaan joukkue kultatavoitteeseensa ja toisinpäin.

Onko yksinkertaisesti vain niin, että pelaajat miettivät nykymenossa oman TÄMÄNHETKISEN TUNTEEN nimissä ratkaisuja? Pelaamiseen ja harjoitteluun käytetty aika kilpailee rinnan kavereiden, illanviettojen, kesätöiden ja lomareissujen kanssa. Tarvitseeko näin olla? Tuntemus menneiltä vuosilta oli se, että liikuntaan käytetty aika koettiin jo etukäteen hyödyksi työelämässä ja jopa opiskelussa. Kaikki joukkueen kokemukset onnistumisineen ja epäonnistumisineen ajateltiin antavan monipuolista elämänoppia. Elo siis on muuttunut!

Luulisi kaiken järjen mukaan olevan paljon helpompi päätös valmentajalle, pelinjohtajalle tai pelaajalle kertoa yhden yön miettimisen jälkeen jatkoaikeensa kuin esimerkiksi ratkaista onnistuneesti ottelu kahden palon tilanteessa viimeisellä lyönnillä viimeisenä lyöjänä. Jos ihmisellä on paloa tekemiseen, ei älytöntä jahkailua tarvita. Jos paloa on, niin myös pelaamisen esteet pystytään yhdessä seurajohdon kanssa ratkomaan. Omakin esimerkki ja halu olla mukana kehittämässä seuraa pitää nähdä isona voimavarana.

Entäs ne omat junnut?

Vuosien varrella on tullut mietittyä kovastikin sitä, että miksi ns. kärkiseuroille on yllättävän vaikeaa nostaa omasta seurasta edustusjoukkueeseen pelaajia.
Miksi omille junnuille ei löydy tilaa, vaikka pelivuosia ja pelinälkää olisi kovastikin pohjalla?
Rakentaako muurin seurajohto, pelinjohto vai pelaajat?
Onko pärjäämisen pakosta tullut ainoa onnistumisen mittari?
Onko junioritoiminnassa mitään järkeä, jos väylä on jatkuvasti tukossa?

Monella naisten Superin seuralla on B-ikäisten Superin joukkue ja vanhempiakin pelaajia esim. ykköspesisjoukkueessaan. Osalla on hyviä pelinjohtajia ja valmentajia apureina. Tätä taustaa vasten täytyy ihmetellä, miksi vaikkapa Lappeenranta, Kirittäret tai Peräseinäjoki ei luota riittävästi omiinsa. Toki, jos linja on seuran joukkueiden yhteisesti sopima, niin sitten asia on niin.

Tästäpä päästäänkin mielenkiintoiseen urheilueettiiseen kysymykseen: Onko eroa sillä kuppaako kokeneen pelaajan seurasta vai antaa nuorelle tilaisuuden, jos oma seura ei ole sitä antanut?

Monenlaisia lähtöpisteitä

Pesäpalloliitto on tehnyt hyviä ratkaisuja tyttö- ja naistoiminnan kehittämisestä. Uuden ykkössarjan ja vähän kevennetyn B-tyttöjen Superpesiksen myötä meillä seuroissakin on paljon pohdiskeltavaa, että saataisiin nuoret pysymään lajin parissa. Toivottavasti myös uusi B-tyttöjen ykköspesis synnyttää uusia pelaajia Superpesiksen käyttöön.

Pari vuotta sitten kaatui Superpesiksen piirissä kovasti positiivista keskustelua herättänyt pelaajien omavaraisuussääntö. Ideana oli yksinkertaisesti se, että seurat rupeaisivat arvostamaan omaa juniorityötään ja joukkueessa pelaisi asteittain kasvava määrä oman seuran pelaajia. Niille seuroille, jotka eivät tähän olisi kyenneet, olisivat maksaneet vuosittain merkittävän korvaussumman toisten seurojen lainapelaajista.

Takaväärältä tulee nyt uusi ehdotus asian samanhenkisyyden puolesta. Runkosarjan jälkeisen jatkosarjan kylkiäisiksi annetaan lähtöpisteet sarjan alussa joukkueen keski-iän perusteella. Pisteitä jaetaan viidelle nuorimmalle joukkueelle lähtöpisteiden ollessa 5,4,3,2, ja 1.

Mikäpä meitä estäisi kokeilemasta rohkeasti uusia ratkaisuja. Samalla tuettaisiin ja osoitettaisiin kunnioitusta niitä seuroja kohtaan, jotka ovat valmiit tuottamaan myös uusia pelaajia.

Vai pitäisikö antaa seuralle sarjataulukkoon jokaista Superpesiksen keltanokkaa kohden yksi sarjapiste? Säälipisteitä harjoitusolosuhteiden heikkoudesta eli hallin puuttumisesta ei sentään kannata kukaan.

Jotta järjestelmää ei kukaan höpläyttäysi niin virallisena valvojana toimii luonnollisesti uusi Superpesiksen kurinpitopäällikkö Jyrki Hämäläinen. Ei kun tuumasta toimeen ja hyviä uusia vuosia kaikille!

Takaväärä