Seura

Puma

Siilinjärven Pesiksen monipuolista toimintaa

Seura perustettiin vuonna 1987 lähinnä pesäpallotoimintaan, mutta aikojen saatossa toiminta on laajentunut siten, että SiiPeä voidaan luonnehtia hyvinkin yleisseuraksi. Toiminnassa on mukana kaikkiaan viitisensataa junioria.

Siilinjärven Pesiksen toiminta-ajatus

Tarjota mahdollisuus harrastaa pesäpalloilua ja muuta liikuntatoimintaa oman tasonsa ja halunsa mukaan Siilinjärvellä ja lähiympäristössä, huomioiden kasvatukselliset, harrastukselliset ja kilpailulliset tavoitteet.

Tarjota vahvan perinteen ja korkeatasoisen valmennuksen avulla sen, että SiiPessä pelaaja voi edetä taitojen kehittyessä pesäpalloilun huipulle asti tai harrastaa pesäpalloilua.

Tarjota vanhemmille mahdollisuus osallistua lapsensa harrastukseen toimilla eri tehtävissä.

SiiPen arvot ja tavoitteet

SiiPe haluaa kehittää lapsille ja nuorille monipuolisia liikuntamahdollisuuksia.

SiiPessä on mahdollisuus harrastaa pesäpalloilua C-ikään asti ilman menestyksen paineita.

SiiPe tekee nuorisotyötä, jossa liikunnalla ja kasvatuksella on tärkeä merkitys. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitsemme kaiken saatavissa olevan tuen eri sidosryhmissä ( ohjaajat, yhteisöt ja vanhemmat) arvokkaan työmme kehittäjäksi. Tärkeää on vanhempien osallistuminen eri tavoin SiiPen toimintaan ja lasten harrastustoiminnan kannustamiseen.

SiiPessä on mahdollisuus harrastaa pesäpalloilua kilpatasolla aikuisjoukkueissa Superpesiksessä sekä juniorijoukkueissa mahdollisimman monella sarjatasolla resurssit huomioiden.

SiiPen toimintaa ohjaa yhteiskunnan asenteellinen ja taloudellinen tilanne. Toiminnan on oltava taloudellisesti järkevää.

SiiPe haluaa pitää huolta omista pelaajistaan, haluamme tuottaa omia pelaajia edustusjoukkueen käyttöön.

Koko Siipen toiminta perustuu pelaajien ympärille. Tämä pyritään huomioimaan kaikessa seuran toiminnassa. Välittäminen on avainsana kaikessa seuran toiminnassa.

SiiPe haluaa tuoda esille omaa kotikuntaansa ja maakuntaansa ja olla ylpeä siitä. Haluamme markkinoida maakuntamme yrityksiä ja viestiä positiivisesta asuinalueesta.

Siilinjärven Pesis

on saanut Nuori Suomi Sinettiseura –tunnustuksen laadukkaasta nuorisotoiminnasta.

TOIMINNAN TUNNUSMERKKEJÄ OVAT

- Jokaisesta lapsesta ja nuoresta pidetään hyvää huolta
- Toiminta on monipuolista ja kannustavaa
- Ohjaajat ovat hyvin koulutettuja ja asiansa osaavia
- Seura pitää hyvää huolta ohjaajista ja valmentajista
- Seurassa on sovittu pelisäännöistä kaikissa alle 13-vuotiaiden ryhmissä.
- Pelisäännöt on sovittu sekä lasten että lasten vanhempien kanssa
- Seuran nuorisotoiminnan organisoijina toimivat asiansa osaavat henkilöt

Siilinjärvellä 26. päivänä kesäkuuta 2003

Kaija Tanner, Jari Malinen


 

Yhteystiedot
Blogi - Takaväärä
Seuratuotteet
SiiPe pelaa
Näin löydät Mantulle
Näin löydät Saharan kentälle
Tiedotearkisto
Materiaali- ja vinkkisalkku
Valmentajat ja ohjaajat
Lyöntikoulu
Pesislinkit
Palaute
 
 © 2005 Siilinjärven Pesis SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu